Ilman iho

Tällainen pilvien muodostama katos hiukan horisontin yläpuolelta nähtynä kuuluu perustuntoihini ja voisi liittyä vaikka laajenevan maailmankaikkeuden kotikutoiseen visualisointiin. Maalasin samantapaista aihetta vuotta aiemminkin, mutta pohja oli ehkä vähän liian korkea, enkä saanut siihen tavoittelemaani tilan tuntua. Odottelin vuoden päivät, kunnes edessäni oli taas samantapainen pilviverho.

Tätä maalatessa koen yhtä aikaa tavoittelevani jotakin minulle tärkeää metafyysistä pyhää sekä koskettavani konkreettista, joskin harvaa ainetta.



Käytävä

Aiheena ollut pitkän pimeyden jälkeen pilvien välistä purkautunut valkoinen valo sai muotonsa menetykseen liittyväksi kuvaksi. Syntyi tila: käytävä, jossa valo muuttui materiaksi.


Surutyö

Tein kesällä pitkään suunnitteilla olleen pyhiinvaellusmatkan romantiikan alkulähteille itävaltalaiselle vuoristojärvelle, jonka rannalla mm. Hugo Wolff on säveltänyt ja Rilke kirjoittanut säkeitään. Luonto näytti mahtavuutensa: päiväkaudet satoi kaatamalla ja vesi ryöppysi pitkin vuorenrinteitä. Pilvet liikkuivat ja materiaalinen maailma häipyi - ilmestyäkseen jälleen vastaansanomattomina vuorenjärkäleinä.