- Näyttelytekstejä vuosien varrelta / Exhibition texts along the years
Tumma valo
Galleria A2, Helsinki 2022
Maalauksissa liikutaan keinovaloissa kotitienoillani Helsingin keskustan tuntumassa. Kuljen hämärässä ajassa, heijastusten häilyvällä ja kiiluvalla kiitotiellä sisälläni ikivanha kompassi. Tutut kiintopisteet ovat liukuneet näkyvistä, kellot käyvät monenlaista aikaa. On kuin olisimme ajaneet ohi oman historiamme ja nyt havahtuneet kaipaamaan kauan sitten kadottamaamme pimeyttä, sen syvyyttä ja turvaa.
Dark Light
Gallery A2, Helsinki 2022
Artificial light provides the backdrop for the works on display here, set in my neighbourhood near the centre of Helsinki.
I move through times of obscurity amid the reflections, flickers and gleam of urban life, an ancient compass inside me. What we know has faded from view and time ticks away at many different speeds. It is as if our own history had passed us by and we had only now begun to wake up to our longing for the depth and comfort of a darkness long lost.
Galleria A2, Helsinki 2022
Maalauksissa liikutaan keinovaloissa kotitienoillani Helsingin keskustan tuntumassa. Kuljen hämärässä ajassa, heijastusten häilyvällä ja kiiluvalla kiitotiellä sisälläni ikivanha kompassi. Tutut kiintopisteet ovat liukuneet näkyvistä, kellot käyvät monenlaista aikaa. On kuin olisimme ajaneet ohi oman historiamme ja nyt havahtuneet kaipaamaan kauan sitten kadottamaamme pimeyttä, sen syvyyttä ja turvaa.
Dark Light
Gallery A2, Helsinki 2022
Artificial light provides the backdrop for the works on display here, set in my neighbourhood near the centre of Helsinki.
I move through times of obscurity amid the reflections, flickers and gleam of urban life, an ancient compass inside me. What we know has faded from view and time ticks away at many different speeds. It is as if our own history had passed us by and we had only now begun to wake up to our longing for the depth and comfort of a darkness long lost.
VÄLIAIKA
Malmitalon galleria 2020
Maalausten aiheet ovat Helsingin kaduilta. Usein kuljetaan hämärässä kotikulmillani Mannerheimintien pohjoispäässä, Tullinpuomin tienoilla. Se on perinteinen portti kaupunkiin.
Matka, välitilassa oleminen ja odottelu, sekä toisaalta läsnäolo, nousevat teoksissa esiin. Melkein jokainen joutuu nyt puimaan näitä asioita mielessään.
Itse koettu ja aistein havaittu aihe on minulle tärkeä. Vähintään yhtä tärkeää on, miten ja millaisin kosketuksin väri asettuu kankaalle. Teoksen syntyessä täytyy kunnioittaa alitajunnasta kumpuavia signaaleja. Ne ovat lopulta maalauksen sielu.
VÄLIAIKA
Malmitalon galleria 2020
Maalausten aiheet ovat Helsingin kaduilta. Usein kuljetaan hämärässä kotikulmillani Mannerheimintien pohjoispäässä, Tullinpuomin tienoilla. Se on perinteinen portti kaupunkiin.
Matka, välitilassa oleminen ja odottelu, sekä toisaalta läsnäolo, nousevat teoksissa esiin. Melkein jokainen joutuu nyt puimaan näitä asioita mielessään.
Itse koettu ja aistein havaittu aihe on minulle tärkeä. Vähintään yhtä tärkeää on, miten ja millaisin kosketuksin väri asettuu kankaalle. Teoksen syntyessä täytyy kunnioittaa alitajunnasta kumpuavia signaaleja. Ne ovat lopulta maalauksen sielu.
OHIKULKIJA
Auran Galleria, Turku 2019
Galleria Kajaste, Oulu 2019
Useimpien maalausten aiheet ovat kotikaduiltani Helsingin Mannerheimintien pohjoispäästä, Tullinpuomin tienoilta. Sateen kastelemat kadut ja lumisohjo ilmaantuivat maalauksiin 2017 joulun tienoilla kun aina vain satoi. Odotettiin muutosta: talvea, kevättä.
Tullinpuomi eli Töölön tulli oli aikanaan portti Helsinkiin ja tälläkin hetkellä aluetta halkovat isot, niemen kärkeen viettävät tiet.
Läpikulkupaikoista ja väliaikaistilanteista pyritään pois, johonkin varsinaiseen. Valovirta johdattaa kohti keskusta. Mutta meissä on myös oma valo. Syvyyksissä sykkii muistojen, mielikuvien ja toivon ihmeellinen virtapiiri.
PASSER-BY
Auran Galleria, Turku 2019
Galleria Kajaste, Oulu 2019
After years of painting wide views, my visions of heavens, skies and metropolises, I wanted to look closer. See, what is going on the street level in my own neighbourhood. During the very wet winter of 2018, when everybody was waiting for spring to come,I started to paint the goings-on on the main road of Helsinki, some kilometres from the city center.
In the area, there is a feeling of constant motion. It is not a destination. In 2018, I completed a series of paintings with temporariness and presence as a common denominator. We do not know about the future. Our big dreams of bright lights may not come true. Even so, everyone walking the streets carries them a glimmer of hope, to get by.
Auran Galleria, Turku 2019
Galleria Kajaste, Oulu 2019
Useimpien maalausten aiheet ovat kotikaduiltani Helsingin Mannerheimintien pohjoispäästä, Tullinpuomin tienoilta. Sateen kastelemat kadut ja lumisohjo ilmaantuivat maalauksiin 2017 joulun tienoilla kun aina vain satoi. Odotettiin muutosta: talvea, kevättä.
Tullinpuomi eli Töölön tulli oli aikanaan portti Helsinkiin ja tälläkin hetkellä aluetta halkovat isot, niemen kärkeen viettävät tiet.
Läpikulkupaikoista ja väliaikaistilanteista pyritään pois, johonkin varsinaiseen. Valovirta johdattaa kohti keskusta. Mutta meissä on myös oma valo. Syvyyksissä sykkii muistojen, mielikuvien ja toivon ihmeellinen virtapiiri.
PASSER-BY
Auran Galleria, Turku 2019
Galleria Kajaste, Oulu 2019
After years of painting wide views, my visions of heavens, skies and metropolises, I wanted to look closer. See, what is going on the street level in my own neighbourhood. During the very wet winter of 2018, when everybody was waiting for spring to come,I started to paint the goings-on on the main road of Helsinki, some kilometres from the city center.
In the area, there is a feeling of constant motion. It is not a destination. In 2018, I completed a series of paintings with temporariness and presence as a common denominator. We do not know about the future. Our big dreams of bright lights may not come true. Even so, everyone walking the streets carries them a glimmer of hope, to get by.
CROSSINGS
Taidesalonki, Helsinki 2017
The works are rooted in vast cityscapes and urban spaces, which seemed to evolve into stages and scenes. At times, the world seemed to throw all its gravity into them, or shroud them like a thick fog, with little regard for my plans. Sometimes a work would look for its own way forward in a vast, sprawling space, with some lost forever.
I have had the need to seek out places of culture and trade in the western world, attempting to form an image of the world and the age I live in. Landscapes, whether natural or man-made, have their own history and depicting them is governed by age-old tradition, reflecting both inner and outer worlds. During the creative process, this body of knowledge is always present, but lines, marks, colours and different surfaces ultimately follow a logic all of their own. These realities all meet on canvas.
This exhibition brings together the things I want to express at this very moment. Even so, it is worth remembering that not even the creator of an image knows all that it has to say.
RISTEYKSIÄ
Taidesalonki, Helsinki 2017
Teosten taustana ovat suurkaupunkitilat, jotka maalatessa rakentuivat jonkinlaisiksi näyttämöiksi, tapahtumapaikoiksi. Välillä maailma tuntui työntyvän niihin koko painovoimallaan tai läpitunkevana sumuna suunnitelmistani piittaamatta. Toisinaan maalaus etsi reittiään kauan moneen suuntaan aukeavassa avaruudessa - ja joskus eksyi lopullisesti.
Muodostaakseni kuvaa maailmasta ja ajasta, jossa olen osallisena, olen hankkiutunut länsimaisen kultuurin liikepaikoille. Maisemalla, myös ihmisen rakentamalla, on pitkä historiansa. Sen kuvaamisella on oma ikivanha, ihmisen ulkoista ja sisäistä maailmaa heijasteleva traditionsa. Väri, viiva, erilaiset pinnat ja jäljet muuttuvat teoksen lihaksi. Maalauskankaalla risteää monta todellisuutta.
Näyttely kokoaa yhteen, mitä haluan tällä kertaa sanoa. Mutta ei tekijäkään tiedä, mistä kaikesta kuva oikeastaan kertoo.
Taidesalonki, Helsinki 2017
The works are rooted in vast cityscapes and urban spaces, which seemed to evolve into stages and scenes. At times, the world seemed to throw all its gravity into them, or shroud them like a thick fog, with little regard for my plans. Sometimes a work would look for its own way forward in a vast, sprawling space, with some lost forever.
I have had the need to seek out places of culture and trade in the western world, attempting to form an image of the world and the age I live in. Landscapes, whether natural or man-made, have their own history and depicting them is governed by age-old tradition, reflecting both inner and outer worlds. During the creative process, this body of knowledge is always present, but lines, marks, colours and different surfaces ultimately follow a logic all of their own. These realities all meet on canvas.
This exhibition brings together the things I want to express at this very moment. Even so, it is worth remembering that not even the creator of an image knows all that it has to say.
RISTEYKSIÄ
Taidesalonki, Helsinki 2017
Teosten taustana ovat suurkaupunkitilat, jotka maalatessa rakentuivat jonkinlaisiksi näyttämöiksi, tapahtumapaikoiksi. Välillä maailma tuntui työntyvän niihin koko painovoimallaan tai läpitunkevana sumuna suunnitelmistani piittaamatta. Toisinaan maalaus etsi reittiään kauan moneen suuntaan aukeavassa avaruudessa - ja joskus eksyi lopullisesti.
Muodostaakseni kuvaa maailmasta ja ajasta, jossa olen osallisena, olen hankkiutunut länsimaisen kultuurin liikepaikoille. Maisemalla, myös ihmisen rakentamalla, on pitkä historiansa. Sen kuvaamisella on oma ikivanha, ihmisen ulkoista ja sisäistä maailmaa heijasteleva traditionsa. Väri, viiva, erilaiset pinnat ja jäljet muuttuvat teoksen lihaksi. Maalauskankaalla risteää monta todellisuutta.
Näyttely kokoaa yhteen, mitä haluan tällä kertaa sanoa. Mutta ei tekijäkään tiedä, mistä kaikesta kuva oikeastaan kertoo.
KAUPUNKIKUVIA / Auran galleria, Turku 2015
Kankaalle ilmestyy jälkiä: väriläiskiä, viivoja, liikesuuntia. Tuossa on talo - tai ainakin viivat muodostavat jonkinlaisen suojan maalauksen avaruuteen. Olen hetken kehikkoni turvassa. Sitten käsi piirtää lisää viivaa: asuntoja, pankkeja, kouluja, kirkkoja. Missä kulkee tie?
Maalauksessa todellisinta on väri. Ei mikään väri yksin, vaan se, miten väri luo valon suhteessa muuhun. Vedän syrjään ohuen helmenharmaan verhon, hento rosa ulottuu melkein nilkkoihini. Iltapäivä on pitkällä.
Viivyn hetken talossa, joka oli olemassa vuoteen 1832, jolloin se paloi poroksi. Uskon Turnerin seisseen tuijottamassa liekkejä. Kiinteä aine on lopulta muuttunut taiteen valoksi. Tulen ulos liikepankin vihreän lasin heijastuksesta, joka jo hetken kuluttua sokaisee pysäkillä seisovat, töistä palaavat ihmiset.
Bussi lähtee aukiolta, jonka pommitukset jättivät jälkeensä. Siitä on jo kauan, mutta aika on suhteellista. Lintuparvi pyrähtää talon varjosta auringon pronssiin valamille oksille ja jatkaa matkaansa kohti lentokoneen jättämää vanaa. Bussi kulkee hitaasti, pysähdellen. Ensin täyttyvät kaupat, sitten syttyvät valot asunnoissa. Jään pois samalla pysäkillä kuin äiti ja lapsi, jotka ovat muualta, niin kuin minäkin.
Vahvistan sisäänkäynnin punaista maalia ja jätän ikkunan raolleen, ohuen viivan varaan.
Suuressa kaupungissa tulevaisuus kolkuttaa jokaisella ovella.
Heli Heikkinen 2015
AN UNKNOWN LAND / Taidesalonki, Helsinki 2014
Everything here begins with views of metropolises. In a landscape shaped by mankind for centuries, the "now" only seems to provide a brief respite between the past and future. In the city, there is always something on the go and my own experiences of it are merged with those of others in an ever-expanding collective realm of meaning. During the painting process, the different layers that make up a subject all surface in a manner of their own. A painting follows its own logic.
Heli Heikkinen 2014
ILMAN KOSKETUSTA / Rantakasarmi, Helsinki 2006
Suuntaan katseeni ylös ja lumoudun, vaikka haaveideni kohteena oleva tähti ehkä onkin tekokuu ja huhtikuinen autere saattaa olla pakoputkista peräisin. Ilma on valonmentävää, harvaa ainetta. Se on silta - joskin pettävä - hengen ja materian välillä. Säätä tarkkaillessamme joudumme katsomaan myös peiliin. Entisaikojen taivaalta puhui ulkopuolinen jumala. On epäselvää, kuka siellä nyt hallitsee. Taivas voi näyttää synkältä, mutta se on minun kokemukseni.
Galleria Rantakasarmissa esillä olevissa teoksissani konkreettisena lähtökohtana on ilma ja taivas Helsingin niemen yläpuolella, mukana on myös muutama tärkeä puu. Minulle nämä aiheet merkitsevät olemista perusarvoitusten äärellä. Tällä kertaa maalaukseni ovat kaipauksen ja lohdutuksen kuvia. Pilvi voi näyttää vuorelta, mutta ei ole, vaikka kuinka toivon. En voi siihen nojata. Voin kävellä sen läpi, eikä se pane vastaan. Pilveä en voi pyydystää. Vain muistaa, että hetki sitten kosketin sitä katseellani kaukaisuudessa. Se, että voi värillä taikoa kankaalle merkityksiä: taivasta, valoa, säitä ja ilmoja puhumassa omaa kieltään maalaukseksi muuntuneena, on ihmisenä olemisen ihme – ja olemassa. Kokemus on aina uusi. Maalaukset näyttävät noudattavan omia tuntemattomia lakejaan, niillä tuntuisi olevan oma tahto. Katsomalla kauas pääsen ainakin lähelle. Muistoja voi katsoa – kun koskettaa ei voi.
Heli Heikkinen 2006
TOUCHING AIR / Gallery Saskia, Tampere 2005
With a brush I try to fathom the sky and touch the edge of a cloud. As a subject the sky is charged with a huge amount of symbolic meaning, but it is also something you can process by vision. It is air on the skin as well.
When one takes the process of painting the skyline seriously, it is difficult to ignore the fact that the sky is also part of one's cultural scenery, and that even the weather is partly due to man's actions. The sky - heaven - also represents infinity, the sacred, something that I believe is as essential to us as air itself. For me, spending time in the great outdoors have always been a central core experience of life, even though, or perhaps even because, I live in a city. Almost any form of light and weather will do for a motif, the essence of which I try to internalize through painting and through which I can attain greater understanding about the nature of the universe, the state of the atmosphere, or, at least, of myself. However, certain atmosphere conditions, colours, subjects and their pictorial structures seem to be more essential than others. Perhaps these correlate with my basic grammar, the way I experience the world.
When, earlier on, I painted abstract paintings “not based on perception”, these formulas came out clearly. Now they turn out differently clad in these later works, which, so it seems, relate to painting somewhat differently. The familiar insoluble equations, my favourite enemies, emerge regularly from their hiding places and may, during the years, find at least one possible solution. While painting, I also make observations on countless types of lighting lurking in my head, waiting to be let out on canvas or occasionally by other means. Thus, I become very aware of traces of memory left by moments I have lived – everything that has been significant in my life.
Even in glowing mist
The eyes look for something beneath the veil
Finally, I cannot know what nature will try to tell through me or what I am trying to say through it. Although speculating on the motives of the artist can help interpret the picture, I find it relieving that they resist transparent interpretations. Both the artist and the viewer can slip into levels of consciousness to which words have no access. People seek frequencies such as these in nature. Nothing is to be achieved by them; they are the goal.
Heli Heikkinen 2005
TOUCHING AIR / Gallery Saskia, Tampere 2005
With a brush I try to fathom the sky and touch the edge of a cloud. As a subject the sky is charged with a huge amount of symbolic meaning, but it is also something you can process by vision. It is air on the skin as well.
When one takes the process of painting the skyline seriously, it is difficult to ignore the fact that the sky is also part of one's cultural scenery, and that even the weather is partly due to man's actions. The sky - heaven - also represents infinity, the sacred, something that I believe is as essential to us as air itself. For me, spending time in the great outdoors have always been a central core experience of life, even though, or perhaps even because, I live in a city. Almost any form of light and weather will do for a motif, the essence of which I try to internalize through painting and through which I can attain greater understanding about the nature of the universe, the state of the atmosphere, or, at least, of myself. However, certain atmosphere conditions, colours, subjects and their pictorial structures seem to be more essential than others. Perhaps these correlate with my basic grammar, the way I experience the world.
When, earlier on, I painted abstract paintings “not based on perception”, these formulas came out clearly. Now they turn out differently clad in these later works, which, so it seems, relate to painting somewhat differently. The familiar insoluble equations, my favourite enemies, emerge regularly from their hiding places and may, during the years, find at least one possible solution. While painting, I also make observations on countless types of lighting lurking in my head, waiting to be let out on canvas or occasionally by other means. Thus, I become very aware of traces of memory left by moments I have lived – everything that has been significant in my life.
Even in glowing mist
The eyes look for something beneath the veil
Finally, I cannot know what nature will try to tell through me or what I am trying to say through it. Although speculating on the motives of the artist can help interpret the picture, I find it relieving that they resist transparent interpretations. Both the artist and the viewer can slip into levels of consciousness to which words have no access. People seek frequencies such as these in nature. Nothing is to be achieved by them; they are the goal.
Heli Heikkinen 2005
